Ornamenttikieltä ja rautakoruja.

Esiäitien elämänvoiman juurilla, kesto 30 min.

Tänä vuonna Sammatin Näyttämöllä tutkaillaan myyttistä maailmankuvaa ensisijaisesti naisten näkökulmasta. Oulun Ympäristön Kalevalaiset Naiset ry:n valitsemat Oulun Tähtiemot, kulttuuritutkija ja tietokirjailija Kaarina Kailo sekä ekologisen perinnetiedon eteenpäinviejä, psykologi Irma Heiskanen kertovat puolituntisessa videodokumentissa mm. suomensukuisten kansojen naisten käsitöiden merkkikielestä suhteessa tähtitaivaan kuvioihin. Molemmat tutkijat ovat työskennelleet myös taiteilijoina. 

Irma Heiskasen kirja "Esiäitien kädenjäljillä - Perinne-ekologista viisautta ja ornamenttikieltä" on luettavissa linkistä: http://www.e-julkaisu.fi/esiaitien_kadenjaljilla/mobile.html#pid=1

Alku, kesto 5 min.

Miehistä näkökulmaa myyttiseen matkantekoon edustaa Aki Karvosen, Mika Munterin ja Juha Turkin lyhyt videokertomus. Seppä lähtee raudanhakumatkalle ja löytämänsä tärkeän aineen välityksellä saa yhteyden itseään korkeampiin voimiin. Video on tekijöidensä ensimmäinen, mutta ennakkokatselusta päätellen ei suinkaan viimeinen!

Veljiä ja sisaria elon tiellä.

Työhuonenäyttely näillä raukoilla rajoilla on hieno tapa viettää heinäkuuta. Sitä on vähän niin kuin kesälomalla, silti voi puuhailla töittensä parissa, kehystellä piirroksia, ehkä jopa vähän maalailla, keittää kahvit. Mutta että "ei sen nyn niiv välii ole", niin kuin Kalle-enoni Tampereelta monasti toteaa. "Muista Pekka, älä koskaan vaivu synkkyyteen", on Kalle myös vuosien varrella muistellut äitinsä, Elvi Onerva Tannerin, mun mummoni, meille kaikille tänne matoiseen maailmaan jättämää aiheellista ohjetta. Synkkyys, synkätkin ajatukset ovat tärkeitä, mutta nyt ei ole niiden aika ollut, tulevathan ne sieltä sitten taas, onhan niihinkin aihetta. Mutta ei vaivuta, ei vaivuta!

En pystyisi työskentelemään, kirjoittamaan, tekemään kuvia, jos en tietäisi mitä synkkyys on. Kalevalaan olisi täysin mahdotonta saada minkäänlaista yhteyttä. Amorphiksen hienon hieno, herkkä ja jylhä, välillä ohuisiin yläkerroksiin, välillä uumeniin porautuva musiikki ja iloisen Tomi Joutsenen hurjiin mustiin muriin syöksyvät laulamiset ja energia jäisivät kokematta, jolleivät olisi tulleet myös turpehet tutuiksi. Elämä jäisi elämättä, mikäli mielen koko rekisteriä pakonomaisesti jotenkin rajoittaisi. Hyvältä tuntuu Taivaan rumpu -näyttelyn virallisena valvojana toimiminen. Hienoja kulkijoita olen saanut tavata, Lönnrotin Paikkarin torpalle saanut kysyjiä neuvoa, kokea aitoa kiinnostusta näitä elämän kuvia esitellessäni... On ollut suuri ilo tavata näitä ihmisiä, veljiä ja sisaria elon tiellä!

Näyttely jatkuu vielä kaksi viikkoa. Osoite on Werlanderintie 72, 09220 Sammatti. Näyttely avoinna 29.7. asti, tiistaista lauantaihin, klo 12-18. Tervetuloa!

PS. Jos navigaattori napisee ja kartat ovat kurtussa, löytyy Sammatin työväentalo ja Pekka Kainulaisen työhuone kysymällä neuvoa kirkonkylän baarista. Tuuheikossa tiedetään! 

KUBU-kulttuuribussi vierailee myös Sammatin Näyttämöllä 12.7.

Näyttelyn toinen viikko käynnistyy. Kohta taas painelen työhuoneelle äärimmäisen yritteliäänä. Eteisestä nostelen pihalle tuolit ja päivänvarjon, sytytän huoneisiin valot, laitan videot pyörimään, keitän kahvit...ja taas on yksi Suomen suven taidetapahtumista täydessä kukoistuksessaan! 

Tärkeintä minulle tämän näyttelyn suhteen on se, että voin itse työhuoneen ovelta sisään kurkistaessani kokea tyytyväisyyttä siitä, että kaikkien näiden työvuosien jälkeen se sisäinen aavistus, joka silloin nuorena poikana mieltäni riivasi, on kuitenkin voinut muodostua joksikin sellaiseksi näkymäksi, jonka sisimmässäni tunnistan. Omaksi maailmakseni. Ja myös yhteiseksi, sellaiseksi jota on mukava jakaa muiden samanlaisista asioista kiinnostuneiden ihmisten kanssa.

Lohjanjärven ympäristössä kiertävä KUBU-kulttuuribussikin on tuomassa näyttelykävijöitä tällä viikolla ja vielä toistamiseenkin myöhemmin heinäkuussa. Bussin kierroksilla tutustutaan Lohjan alueen kulttuuriin, maisemiin, paikkoihin. Käydään Länsi-Uudenmaan taiteilijaseuran kesänäyttelyssä Lohjan pääkirjaston Linderinsalissa ja vieraillaan siuntiolaisen ympäristötaiteilijan ja kuvanveistäjän Jenni Tieahon ateljeella. Sieltä suunnataan Karjalohjalle, tutustutaan Vanhan Passin taidegalleriaan ja ruokaillaan Vanhan Passin mukavissa puitteissa. Sieltä matka jatkuu Sammattiin Taivaan rumpu -näyttelyyn ja edelleen taidegraafikko-kuvataiteilija Pekka Hannulan ateljeelle. 

Taiteilijat esittelevät työskentelyään, kertovat teostensa synnystä, esittelevät sitä maailmaa ja niitä tekijöitä, jotka heidän teoksensa muovaavat sellaisiksi, kuin ne sitten näyttelyissä ovat nähtävinä. Asioilla on taustansa ja juurensa, työhuoneella teokset näyttäytyvät omassa kotiympäristössään, hieman toisin kuin galleria- tai museotiloissa. Tervetuloa tutustumaan!

          

PS. Pari päivää pidin puljua kiinni ja heti alkoivat kuljettaa postin toiseen osoitteeseen. Hyvä näinkin! Suomen Luonnonsuojeluliitolta tuli lähetys: esitteitä Uudenmaan luontokohteista, luontohelmistämme. Niitä on nyt sitten jaossa Sammatin Näyttämöllä ja Tuuheikossa.

Hyvää heinäkuuta!
t. Pekka

Näyttely käynnistyi, ensimmäisen päivän tunnelmia.

Päätin ottaa rennosti tämän näyttelyn tekemisen, avajaiset ja koko heinäkuun! Herra Kai Lehtisenkin tiedustellessa avajaisten ajankohtaa, sanoin että en järjestä erityisiä avajaisia, avaan vaan ovet kahdeltatoista. "No mutta nehän on sitten avajaiset, tai entä jos avaisitkin ikkunan. Oliski tällä kertaa ikkunaiset!"

Niin kävi, että ovet avautuivat ilmoitettuun aikaan ja kas: näyttely avautui! Kenellekäs näitä näyttelyitä availlaan? Yleisöllepä tietysti, mutta kuinka mahtaa käydä? Tuleeko kukaan? Tavallaanhan se oli hyvä, että kukaan ei tullut. Kerkesin keittämään kahvit ja ne siinä itsekseni hörppäämäänkin. Pannullisen. Muutenhan eksoottisen askeettisen kahvilamme varustelutaso on toistaiseksi ehkä turhankin vaatimaton: pari pussillista ulkomaan agentuurin, tyttäreni Katrin performanssimatkoiltaan tuomia tuliaisia, kuivattuja pikkukaloja Baltiasta. Ja kahvia sitä mukaa kun keitetään. Jatkossa on kyllä luvassa pullaakin.

Mutta mennäkseni itse näyttelyyn, no, siellähän minä jo olinkin, niin täytyy sanoa, että pidin näkemästäni. Koko talven oli työväentalon sali ja näyttämö kuin puusepän verstas, ja kahvilan puoli kuin verstaan varasto. Teimme Iiriksen kanssa teokset mm. Vantaan taidemuseoon ja Joensuun taidemuseoon. Onneksi oli iso tila käytössä. Siitä suuri kiitos taas Sammatin työväenyhdistykselle!
Ja nyt kun katselin muutaman viikon tavaroiden järjestelyn ja siivoamisen jäljiltä työhuonettani, niin mukavalta tuntui. Asiat olivat kohdillaan. Itseasiassa moni "asioista" on odottanut kohdistumistaan vuosikymmeniä. Ja nyt vähitellen alkavat löytää paikkansa mielenikin lokeroissa pitkään talletettuina olleet tekstit ja kuvat. Neljänkymmenen vuoden työskentely taiteilijana on tarkoittanut aikamoista keskeneräisten ja sekalaisten kamojen mukanaan raahaamista, joskus ainoana käyttövoimana ajatus, että kyllä näistä vielä joskus jotain tulee!

Amorphis -teksteistäni koostettu Taivaan rumpu -kirja on tämän näyttelyn keskiössä. Siinä tiivistyy minun taidekäsitykseni ja tässä näyttelyssä mieleni avaruus alkaa löytää jonkinlaisen harmonian ja tietynlaisen, huumorilla höystetyn, vakavuuden. Tällaisia tyytyväisenä ajattelin, kun juuri avatussa näyttelyssä itsekseni käyskentelin.
 

Ja suureksi ilokseni ensimmäiset näyttelyvieraat saapuivat. Taiteilijakollegoja, ystäviä, kylänmiehiä. Tästä on mukava jatkaa. Pienen maaseutukylän kulttuuritapahtuma ei ole sen vähäarvoisempi kuin taidemaailman metropolienkaan riennot. Ensimmäinen näyttelypäivä sen minulle taas kerran todisti. Ihmisen mittakaavassa tämä kaikki tapahtuu kuitenkin, nimittäin tämä kulttuuri. Tervetuloa näyttelyyn, otetaan rennosti, on heinäkuu, hankin pullaakin!

Maanmainion Amorphis -historiikin kirjoittaja Markus Laakso kävi näyttelyssä. Markus oli ollut perheensä kanssa Enäjärven rannalla Kuoleman laakso -bändinsä basistin, Usvan kesämökillä. Matkassa oli myös yhtyeen saksalainen tuottaja V. Santura. V Santurahan on sivumennen sanoen myös maailmankuulu kitaristi Triptykon- ja Dark Fortress -yhtyeistä. Kulkijoiden myötä saapui Sammatin Näyttämölle terveiset myös Tuska -festivaalilta. Joskus asiat osuvat kohdilleen. Ikään kuin tässä kaikessa kuitenkin kulkisi joku meitä yhdistävä lanka, juonne, pieni puronen, elämänvirta.  

Työhuoneella tapahtuu!

Tässä eräänä päivänä oli taas tarjolla sitä elämän ihmeellistä herkkua, jossa arki ja taide yhdistyvät. Elämän todellisuus ikään kuin muuttui vielä todellisemmaksi, kun siihen sekoittui ripaus epätodellisuutta. Oli ilo saada työhuoneelle vieraaksi ohjaaja-näyttelijät Anna Rimpinen ja Kai Lehtinen. Näyttämötaiteilijoiden piti kuulemma saada "katto pään päälle", jotta he voisivat valmistella syksyllä Tytyrin elämyskaivoksessa Lohjalla esitettävää "Meidän aika" -näytelmää.

Näytelmässä isän ja tyttären välisiä suhteita puidaan: tytär esitelmöi isälleen tietyllä tavalla prosessoidun suklaan terveysvaikutuksista. Sukupolvien ja -puolten välinen kuilu on syvä, isän vastaus tyly: "mutta kun se ei maistu miltään!"

Vaikka näytelmän henkilöiden näkemyserot ovat kaukana toisistaan, heitä sitoo vahvasti toisiinsa se erityinen suhde, joka isillä ja tyttärillä keskenään on. Ja niinpä onkin odotettavissa monenlaisista tilanteista ja tunnelmista kehkeytyvä kahden ihmisen välinen hienosyinen keskustelu.

Pikkuisen vain sain kurkistaa tekeillä olevan näytelmän ituihin, mutta mielenkiintoisia olivat näyttämötaiteilijain pohdiskelut Sammatin Näyttämön eksoottisen askeettisessa kanttiinissa, jossa ennen lukuharjoituksia käsiteltiin sodan ja rauhan kysymykset, eri hallitusten pääministerien puhetyylit, ihmismielen arvaamattomuus ja hahmoteltiin todellisen ja näytellyn eroja ja yhdenmukaisuuksia. Ja sitten tietenkin näyttämötaiteilijat siirtyivät "katon päänsä päälle" saatuaan pihalle harjoittelemaan, koska "siellä on paljon lämpimämpää".  

Heinäkuun tapahtumat.

Tietyistä taloudellisista rajoitteista huolimatta Sammatin Näyttämö valmistautuu taas heinäkuisiin tapahtumiinsa. Keväinen Taivaan rumpu -kirjan piirrosten kehystämiseen tähdännyt kampanja epäonnistui siinä mielessä, ettemme saaneet rahoitusta, mutta onnistui siinä mielessä, että saimme paljon henkistä tukea! Niinpä alkuperäispiirroksista ja muista Kalevalaan ja Amorphis -yhtyeeseen liittyvistä teoksista muotoutunut näyttely avautuu Sammatin työväentalolla 4.7. klo 12.

Liikkuvan kuvan festivaali esittää tänä vuonna kaksi mytologia-aiheista videota sekä yhden uusinnan viime kesältä.

28.7. klo 18 nähtävää "Alku" -nimistä videota yksi sen tekijöistä, Mika Munter, luonnehtii "pieneksi tarinaksi Kalevain muinaisilta ajoilta". Kahdeksan minuutin mittaisessa videotarinassa mies lähtee etsimään rautaa takoakseen jonkinlaisen välineen shamanistiselle matkalleen. Luonnonhengiltä saamiensa neuvojen ohjaamana hän valmistaa raudasta korun. 

Myyttikehrän ja Valokulabon vuonna 2015 tuottama dokumentti esittelee perinnetietoa Pohjolan myyttisestä Maa-ilmasta. Tekijät kirjoittavat videostaan seuraavasti: "Myytit ovat napanuora menneisyyteen ja kompassi tulevaisuuteen. Dokumentti sisältää välähdyksiä suomensukuisten kansojen ekologisesta perinnetiedosta ja haltia-kulttuurista. Keskiössä ovat naisten luontohenkinen muinaiskulttuuri ja ikiaikaista Luovaa voimaa välittävät ja suojelevat ornamentit, voimapaikat ja uskomukset.

Naisten käsitöissä esiintyy yhä kautta maailman Elämänpuu sukupolvien, sukupuolten ja lajien yhdistäjänä ja kannattajana sekä itse Elämänpuun jumalatar tai toteeminen kantaemo tyttärineen.

Kaarina Kailon ja Irma Heiskasen pitkään tutkima naiskulttuurin symbolikieli kytkeytyy olennaisesti huolenpito- ja kiintymyssuhteiden lahjatalouteen. Se on yhä leimallista monille ns. luontokansoille ja naiskulttuureille. 

29.7. klo 18 nähdään, yleisön pyynnöstä, uusintana viime kesän ohjelmistossa ollut puolituntinen dokumentti sammattilaisesta hirsirakentajasta, Tuomas Ratilaisesta.

Sammatin Näyttämön eksoottisen askeettinen videokanttiini palvelee kulkijaa ja henkilökunnaltamme saa myös opastusta kesäisessä Sammatissa samoiluun. Tervetuloa! 

Sammatin Näyttämö ja KaEKu yhteistyössä: Taidenavetta Kaekuu 18.6.

Muistan hyvin ne tunnelmat, kun Kanneljärven Opiston kuvataidelinjalaisten kanssa purimme Lohilammen vanhan kivinavetan sisätilojen lahonneita lautoja ja lankkuja, raijasimme kaikenlaista rojua ulos navetasta ja pönkäsimme romahtamaisillaan olevaa lattiaa, niin että tulevan näyttelymme vieraat eivät suistuisi kesken taide-elämyksen lattian alaiseen lantalaan. 1990-lukua se oli. Mikä vuosi? Jaa-a, täytyypä kaivaa tieto arkistoista esiin. Joka tapauksessa, nyt on mukavat tunnelmat mennä Taidenavetalle Taivaan rumpu -kirjan tekstejä esittämään ja vieläpä tehdä yhteistyötä Karjalohjan Elävän Kulttuurin yhdistyksen kanssa! Tiedossa runokuvia, runoääniä ja runomusiikkia. 

Tapahtumia!

TAIVAAN RUMPU 4.7. - 29.7. 2017

(ti-la klo 12-18)

Pekka Kainulaisen työhuoneella aukeaa 4.7. klo 12 Taivaan rumpu -kirjan alkuperäiskuvista koostuva näyttely. 

Suomalainen kansanrunous, Amorphis -yhtyeen sanoitukset ja nykytaiteen kuvat luovat siltaa yli aikojen, yli maailmojen. Näyttelyssä on esillä myös Amorphiksen esiintymisestä Paikkarin torpan Sampomäellä v. 2012 tehty video. Sammatin Näyttämöltä on matkaa Kalevalan kokoajan, Elias Lönnrotin synnyinkotiin Paikkarin torpalle vain muutama kilometri. Opastamme mielellämme kesäistä kulkijaa!

Taivaan rumpu -kirjoja sekä alkuperäispiirroksia on myynnissä. Kanttiinissa kahvia ja virvokkeita! Näyttelyyn on vapaa pääsy. Tervetuloa kesäretkelle läntiselle Uudellemaalle, Lohjalle, Sammattiin!  

Artsin edessä hakemassa inspiraatiota uusiin Amorphis -teksteihin.

Joskus saattaa joutua sellaiseen tilanteeseen, ettei löydä sisältään sitä rauhaa ja hiljaisuutta, jota esimerkiksi runon kirjoittamiseen vaaditaan. Silloin voi olla aiheellista kokeilla päinvastaista suuntaa. Jos ei sisältä löydy inspiraation polun alkupäätä, niin entäs jos sellainen löytyisikin ulkoa?

Kuva: Kirsi Viljanen

Menin Vantaan taidemuseo Artsin eteen virittelemään runoista kanteloa ja työmetodini herätti monenlaista kiinnostusta:

"Kannattaako toi?" kysyi pallon ympäri pyöräillyt pikkupoika ja jatkoi iloisesti vihellellen kesäistä matkaansa.

"Mä olen torikauppias, kokeileppas sillä nuijallas millainen ääni tästä lähtee!" Hyväntuulinen, kaljupäinen mies otti tukevan haara-asennon ja kumartui eteeni asettaen kiiltävän kaljunsa alttiiksi iskulleni. Totesimme kuitenkin, että meidän molempien kallojen kumina on jo tiedossa, turha enää kokeilla.

"Hullulla on halvat huvit ja idiootilla ilmaiset", huusi Paalutorin käheämpiääniseen kansanosaan lukeutuva nahkatakkinen karvapää. "Älä älä! Kato, silhä o Amorphiksen kirja tossa, hei! Ooksä joku Amorphisfani vai?"

Samalla, kun asiallisesti aloin todeta, että kyllä musta sellainen on tässä vuosien varrella kehkeyt...niin paikalle riensi puupallon takomisesta innostunut rouva valistaen juopuneita: "Hän takoo runoa parhaillaan, uusia sanoja!" Ja käheämpiääninen kansanosa vetäytyi penkille pohtimaan runoutta ja hevimusaa, elämää yleensäkin ja sitten tietysti sitä tärkeintä: otetaas taas!

Juuri kun olin lopettelemassa taontanäytöstäni, saapui paikalle tuntematon herra, alkaen lausua ulkomuistista kaikenlaista tekstiä: ensin lueteltiin, kuin runona ikään, Suomen tasavallan presidentit. Mauno Koiviston hautajaisten aattona tuntemattoman lausuntataiteilijan presidenttiruno, puunuijan paukkuessa, loi torinkulman tunnelmaan taianomaisen hetken. Ja koko uusien Amorphis -tekstien metsästysretkeni päättyi tunteelliseen "Kotimaani ompi Suomi" -tulkintaan.

Paalutori ihmisineen, vantaalaisineen, myyrjorkkilaisineen, jäi mieleen sellaisena tunnelmana, että tänne on tultava uudelleen!

Kuva: Kirsi Viljanen

Ja samalla, kun tätä matoista puupalloa yritin radalleen takaisin takoa, puhui lähelläni, seinän takana, Vantaan taidemuseo Artsin aulassa, videolta käsin tosin, mutta vakavia sanoja, humoristisia sanoja, tärkeitä sanoja, kaikkien Suomen vallattomien taiteilijoiden äiti, Erkki "The Rascal" Pirtola. Erkin läsnäolo siinä torilla tuntui vahvana, ja haikeuksissani hänet näinkin keltaisessa takissaan, hartiat kyyryssä tähtäilevän toisella silmällään välillä kameran looppiin, välillä kurkkien meitä kuolevaisia tässä "reaalielämässä". Ja toinen silmä oli kiinni, kuin nukkuvalla, tai sisäavaruuksiin katsojalla. Sieltä niitä sanoja syntyy!

Asiat etenevät!

Intiaaniasiain toimisto, Suomi, Helsinki, helmikuu v. 2017.
Suomen Luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri/Suomi 100
kuva. Ari Harmanen

Kesään valmistautuessa lienee syytä vähän kelailla kevään tapahtumia. On nimittäin ollut siinä määrin kiirettä, että on pakko toimittaa väliaikaraportti-itselle. Muuten ei onnistu asennoituminen kesän tapahtumiin, ja entäs sitten syksy! Liian monessa kerroksessa kun alkaa olla erilaisten töiden jäljiltä purua ja lastua ja työkalut sikin sokin ja toimistopaperit siellä jossain, niin siinähän käy kuin huonosti hoidetulle kompostille: muuttuu tunkioksi. Ja sama pään kanssa. Mutta pikkuhiljaa alkaa siivouspäivä häämöttää!

Joensuun taidemuseon kesänäyttelyyn hakivat työryhmä Pessa/Kainulaiselta maalauksia ja puuveistoksen. On ONNI saada olla mukana "Backstage" -näyttelyssä! Näyttely avautuu 17.5. Joensuussa, avajaisissa mm. P. Kainulaisen performanssi "Punaisen pilven alla".

Tänä herran vuonna 2017 saa puita raiata liiteristä vielä kesäkuussakin. Mutta kyllä kesällä työhuoneen lämmittäminen on lasten leikkiä verrattuna talveen. Että sellainen ero vuodenajoilla vielä kuitenkin on. Puilla lämmittäminen vie työpäivästä aika ison osan, mutta toimiihan se myös eräänlaisena rituaalina. Asioilla on puolensa.

Sammatin Näyttämön koko henkilökunnan onnistui irtautua omista produktioistaan hetkeksi ja päästä seuraamaan Mallusjoen Näyttämön vaikuttavaa teatteri-esitystä. Joseph Steinin käsikirjoittama ja Väinö Weckströmin ohjaama "Viulunsoittaja katolla" sai Mallusjoella huhtikuussa sellaiset tunnelmat kihoamaan allekirjoittaneen taiteelliseen sieluun, että sillä aidolla ja alkuperäisellä teatterin ja taiteen energialla jaksaa taas jatkaa omia tuotannollisia pyrintöjään! Elävää ja aitoa musiikkia ja näytelmää! Ja loistava esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun ihmiset saavat mahdollisuuden. Taiteen ammattilaisten ja harrastajien yhteisellä ilolla ja työllä oli tavoitettu jotain tärkeää menneisyydestämme, ihmisyydestämme ja huomisesta myös! Kiitos Mallusjärven rannalla elävät ja työskentelevät kuvanveistäjät Virpi Kanto ja Tapani Kokko! Taide ei rajoitu, aito elää!    

Artsissa Vantaalla oli hienon "Vallaton-Rascall" -näyttelyn avajaiset maaliskuussa. Avajaisviikonlopun puitteissa juhlisti myös Intiaaniasiain toimisto "Taivaan rumpu" -kirjan julkistamista. "Vallaton" -näyttelyn ensimmäinen ripustus jatkuu toukokuun loppupäiville, sen jälkeen näyttely ottaa taas uuden ilmeen. Siis Myyrmäkeen, Vantaan taidemuseoon, Artsiin!

Tässä otoksessa ilmenee jossain määrin täyteen pakkautuneen työhuoneen  tunnelmat maaliskuun alkupuolella. Hyvä meininki!

Sammatin Näyttämön vaativien kuljetusten logistiikkamestari Jussi Kainulainen työssään. Lukuisat ovat olleet ne kerrat, jolloin äärimmäisten taiteellisten ponnistelujen uuvuttamana allekirjoittanut on tyystin menettänyt kyvyn järkevään harkintaan. Silloin on Jussi saapunut varmistamaan, että liinat ovat kunnolla kiinnitetyt ja renkaissa tarpeeksi ilmaa. Sammatin Näyttämö kiittää! 

Iiris Pessa viimeistelemässä "Merkki" -installaation maalauksia. Tammi-helmikuussa yhdeksän-osainen maalaus siirrettin  työväentalolle. Sitä ennen oli Iiris tehnyt pohjamaalaukset työhuoneessaan Karjalohjalla. 

Rakennusvalojen loisteessa ja puu-uunin lämmössä Iiris kiipeili tikkailla ja telineillä. Maalauksen yläosia maalatessa oli kohtuullisen lämmintä, mutta alarivin kuvia tehdessä täytyi laittaa myös sähkölämmitys päälle, Edellistalven kokemusten pohjalta lämmityksen termostaattia säädettiin hyvin maltillisesti, mutta siitä huolimatta talven sähkölaskun maksaminen oli taas yksi ponnistus tällä taiteilijaelon tiellä. Herra Fortum, vai mikä hänen nimensä nykyään onkaan, ei jätä rankaisematta sitä, joka turhaan hänen sähköjään käyttää! 

Kylmässä työskentelyssä on sellainen hankala puoli, että siinä tulee kuuma. Hikisiä paitoja roikkui parhaimmillaan kuin Venetsian kanavien yllä ja pahimmillaan kuin Ryysyrannassa. Oli lyhyttä ja pitkää, pyjamaa ja raappahousua, mutta mukava oli käydä läpi performanssifestivaaleilta saatujen t-paitojen sisältämiä muistoja: New York, Göteborg, Sète...

Eräänä maaliskuun päivänä kaarsi pihaan kuvausryhmä. Ranskalainen elokuvaohjaaja Jean-Michel Roux sekä "Pohjolan enkeli" -elokuvan kuvausryhmä saapuivat aiemmin sovitun mukaisesti haastattelemaa Sammatin Näyttämön toiminnanjohtajaa sekä apupoikana hääräilevää Intiaaniasian toimiston Poika numero kakkosta. Elokuvan on tarkoitus valmistua vuonna 2018. Siitä tuonnempana!

Helmikuun lopussa Sammatin Näyttämöllä vieraili YLE.n iloinen ja ammattitaitoinen toimittaja Paula Tiainen. Kalevalanpäivään, Amorphis -yhtyeeseen ja "Taivaan rumpu" -kirjaan liittyen Paula jututti Amorphiksen  laulajaa Tomi Joutsenta sekä allekirjoittanutta, jolla on ollut ilo ja kunnia sanoittaa Amorphiksen albumeilla julkaistua musiikkia jo yli kymmenen vuoden ajan. 

Tätä helmikuista valoa tulvivaa kuvaa katsellessa, tulee taas ajatelleeksi tämän talon historiaa! Nyt se elää Sammatin työväenyhdistyksen ennakkoluulottoman asenteen ansiosta uudenlaista olemassaolonsa vaihetta, mutta kovin monenlaisia tunnelmia mahtuu tämän 110 vuotta vanhan rakennuksen menneisyyteen. Sammatin Näyttämön henkilökunta on onnistunut luomaan läheiset suhteet talon historiaa kätkevien arkistojen hoitajaan. Niistä enemmän tuonnempana.
No niin, kevät 2017 oli kiireinen, kuitenkin kovin toisenlainen, kuin kevät 1917. Kiitollisena tämän talon suomista mahdollisuuksista valmistaudumme, säiden kenties muuttuessa edes jossain määrin suosiollisemmiksi, availemaan räppänöitä, ovia ja ikkunoita. Tervetuloa kesän tapahtumiin!