sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Sammatin Näyttämö ja Espace o25rjj yhteistyössä!



Sammatin Näyttämö ja ranskalaiset taiteilijat Pascale Ciapp ja Thomas Andro ovat aloittaneet yhteistyön. Montpellier:n lähellä, Loupian -nimisessä pikkukaupungissa he ovat jo yhdeksän vuoden ajan toimineet aktiivisesti tuottaen kaupungin asukkaille performanssi-, video-, ääni- ja teatteritapahtumia. "Espace o25rjj" on työskentely-yhteisönsä nimi ja mottona on: "L´art contemporain chez l´habitant". "Nykytaidetta asukkaiden keskuuteen". Tai kuinka sen sujuvammin kääntäisi?




Meillä oli ilo Iiris Pessan kanssa osallistua Soirée Art Video #3 -tapahtumaan vuonna 2013 ja nyt vuorostaan he osallistuvat tapahtumaamme dokumentilla, jossa Thomas Andro haastattelee keskusteluun aina valmista ranskalaisyleisöä. Tässä eräs kohtaus dokumentista, etelä ja pohjoinen pohtivat olemassaolon kysymyksiä!

torstai 28. toukokuuta 2015

Maalauksesta tulikin video ja videosta tulikin maalaus. Elämä on prosessi.

Alanderin Hannu, 2015

Viisitoista vuotta sitten oli puhetta paikallisessa baarissa Hannun kanssa muotokuvan maalaamisesta.  Tai oikeastaan, ensin puhuttiin elämisestä täällä maalla. Hannu kertoi lapsuudestaan ja perheensä töistä maatilalla ja siitä kuinka hän jo pikkupoikana oppi ajamaan traktoria ja leikkuupuimuria. Siinä kun vielä muutama otettiin, niin tuli sovittua tämä muotokuva-asiakin. No, vuodet vierivät, niinhän ne tuppaavat tekemään, ja aina on kaikenlaista kiireellistä toimitettavaa ja vanhat asiat alkavat vaipua unholaan. Mutta joka tapauksessa, ajatus muotokuvan tekemisestä pysyi hengissä ja sen verran aihetta tapailtiin, että kävin videokameran kanssa Hannua kuvaamassa silloin tällöin. Ensimmäiset kuvat otettiin vuonna 2003 ja viimeiset 2013. Kymmenen vuoden seurantadokumenttihan siitä syntyi! Joskus voi olla hyväkin, etteivät työt etene liian vinhaan. No, nyt sitten kuitenkin valmistuivat yhdessä rytäkässä sekä maalaus että videoitu tallenne Hannu Alanderista ja sammattilaisen maaseutukulttuurin muutoksista. 

Eräänä helmikuisena iltana, kun olin lämmittänyt työväentalon korkeat pönttöuunit, koputettiin ovelle. Hannuhan sieltä tuli elokuvansa maailman ensi-iltaan. Olin viritellyt lakanan ja projektorin ja ei muuta kuin: antoisaa elokuva iltaa! Video päättyi, Hannu oli hiljainen, ja minä taiteilijan sisäistä epävarmuutta tuntien valittelin puupenkkien kovuutta. Mutta ei hän puutuneisuuttaan niin hiljainen ollut, vaan kyllä siinä hetkessä tunsimme jotain erityistä, ehkä se oli sitä elokuvan taikaa.

Tätä iltaa edelsi vielä eräs toinen, hämärä ja märkä talvipäivä. Sammatin työväenyhdistykseltä vuokraamassani työhuoneessa ei ollut vielä juuri mitään. Se oli aivan tyhjä. Paitsi salin keskellä videoprojektori ja näyttämölle olin pingoittanut suuren lakanan. Vähän noin niin kuin koemielessä. Lattialla oli komea rivi penkkejä ja puu-uunissa tuli. Lakanalla alkoi liikkua kuvia. Kai Lehtinen Havukka-ahon ajattelijana! Katselin elokuvaa ja silloin tällöin vilkaisin tyhjiä penkkirivistöjä. Mutta voisihan tänne kutsua muitakin katselemaan näitä elävien kuvien ihmeitä! 

Voisiko se olla mahdollista? Sammatin Näyttämö? Dokumentteja, animaatioita, lyhytelokuvia, kokoillan elokuvia, videotaiteilijoiden teoksia, kokeellista elokuvaa, lasten elokuvia, eläviä kuvia, erilaisia aiheita, vuosittain vaihtuvia teemoja!? Liikkuvan kuvan festivaali? Täällä Sammatissa? Mutta onhan täällä myös Paikkari Performance ja tuleehan sinnekin joka vuosi hieno yleisö. 

Hmm...








keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Sammatin Näyttämön historiikkia

Tänä aamuna, kun lämmitin työhuonetta, tuprautti kanttiinikahvilan pönttöuuni aikamoiset savut sisälle ja tuli mieleen, että mikähän lämmitys niillä siellä Cannesissa mahtaa olla? Pisti vähän siristelemään silmiä ja kuinka ollakaan, alkoi tulvia mieleen kaikenlaisia muistikuvia, jotka tavalla tai toisella on luettava Sammatin Näyttämön syntytarinaan. Tässä muunmuassa eräs hetki, kun kuvaaja Erkki Pirtolan kanssa pohdiskelimme elämän ulottuvuuksia. Olihan siellä paikalla muitakin elokuva-alan ihmisiä.




Yhteistyö Erkki Pirtolan kanssa alkoi 80-luvun alkuvuosina. Vuonna 1985 olin ostanut (lapsilisärahoilla) videokameran ja nauhurin. Malli oli silloin jo "portable", mutta kovin käteviä eivät laitteet vielä olleet. Avustaja työnsi kuvaajan perässä kottikärryllä autosta irroitettua akkumulaattoria, pitkien johtojen tarttuillessa milloin mihinkin. Kuitenkin tällä kameralla saatiin taltioitua legendaarisia hetkiä "Suomen Aino" -näyttelystä Kangasniemellä kesällä -85. Oheisessa kuvassa on aistittavissa suurten elokuvan klassikoiden henkeä. 

Erkki "Eisenstein" Pirtola. Kuva: Harri Larjosto

lauantai 23. toukokuuta 2015

Sammatin Näyttämö. Liikkuvaa kuvaa, performanssia, teatteria!


Sammatin Näyttämöllä paitsi kuumeisesti valmistellaan heinäkuista videotapahtumaa, myös kirjoitetaan, koplataan ja harjoitellaan näytelmää, joka saa ensi-iltansa kesäkuun viimeisenä sunnuntaina.

Sammatin Näyttämö avautuu!



Lohjalle on perustettu uusi taidetapahtuma, joka esittelee paikallisia, kotimaisia ja kansainvälisiä videoteoksia, animaatioita, dokumentteja, elokuvia ja teatteria. Festivaali liittyy läheisesti Paikkari Performance -tapahtumaan, jota Sammatissa on järjestetty vuodesta 2011 lähtien. Sammatin Näyttämö avautuu yleisölle kesäisin heinäkuun kolmantena viikonloppuna Sammatin työväentalolla.

Ohjelmisto 2015

Torstai 16.7.
Videodokumentteja Sammatista ja maailmalta.

Perjantai 17.7.
Videoteoksia/taiteilijapuheenvuoroja

Täsmennyksiä ja lisäinformaatiota tulossa lähiaikoina.

Tapahtuma on saanut tukea Taiteen edistämiskeskukselta, Kansan sivistysrahastolta ja Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahastolta.